Knoppi kouluttajakoulutus Paukkulassa

Ensi kevään Knoppi-kouluttajakoulutus pidetään Mikkelissä Paukkulassa 17-19.2.

Knoppi-kouluttajakoulutus

Tavoitteena kouluttajakoulutuksessa on perehtyä opetussuunnitemaan ja sitä tukevaan valmiina olevaan materiaaliin sekä kehittää kouluttajien pedagogisia taitoja. Koulutuksessa käydään läpi nuorisoseurajärjestön arvot ja kasvatustavoitteet joiden pohjalta kouluttaja kouluttaa nuorisoseurajärjetön omaa KNoppi- perusohjaajakoulutusta.
Kouluttajakoulutus on tarkoitettu kaikille ohjaajien peruskoulutuksesta aluetoimistoissa ja keskusseuroissa vastaaville ja muille kouluttamisesta kiinnostuneille kouluttajille ja kurssien järjestäjille. Kouluttajalta toivotaan pedagogista osaamista ja valmiutta kouluttaa nuoria osallistavilla menetelmillä. Koulutettavien oletetaan hallitsevan perustiedot nuorisoseurajärjestöstä. Koulutus on tarkoitettu sekä uusille kouluttajille että täydennyskoulutukseksi aiemmin koulutuksen käynneille.

Knoppi -koulutus on Suomen Nuorisoseurojen perusohjaajakoulutus, joka antaa valmiudet lasten ja varhaisnuorten toimintaryhmien ohjaamiseen nuorisoseuroissa. Koulutus ei tähtää tietyn harrastusalan taitoihin, vaan antaa perusvalmiudet ohjaajana toimimiseen. Kulttuurinen harrastustoiminta toimii KNoppi-koulutuksen pohjana sisällöissä ja menetelmissä.

Ilmoittautuminen koulutukseen marraskuusta alkaen

Lisätiedot Pirita Laiho