
Luova lava -kerhot ja harrastusryhmät
Luova lava-toimintaa on tarjolla myös ympäri vuoden: ympäri Helsinkiä toimii Luova lava-kerhoja. Kerhot kokoontuvat kerran viikossa iltapäivisin koululla tai koulun lähellä sijaitsevassa tilassa. Kerhoissa leikitään, harjoitellaan esiintymistä ja pidetään hauskaa. Keväisin kerhoilla on yhteinen kevätkatselmus, jossa Helsingin kerhoryhmät esiintyvät toisilleen ja perheilleen. Kevätkatselmus on mukava tapa kokeilla yleisölle esiintymistä ja saada onnistumisen kokemuksia. Kerhoja ohjaavat luovien alojen - ja kasvatuksen ammattilaiset.
Luova lava –toimintaan ovat kaikki lapset tervetulleita. Toiminta on suunnattu 7-12-vuotiaille ja se tukee lasten taidekasvatusta. Luova lava – kerhoissa pidetään hauskaa ja opitaan yhdessä teatterin, tanssin, musiikin, sanataiteen ja/tai kuvataiteen parissa. Kerhossa hyödynnetään lasten omaa luovuutta ja improvisointia, aikaisempaa kokemusta toiminnasta ei tarvitse olla. Ohjaajina toiminnassa toimii kulttuurialan ammattilaiset apunaan alan opiskelijat tai alan opintoja suunnittelevat.
Luova lava –toiminnan lähtökohtana on lasten luovuus, jota pyritään tukemaan eri taiteen alojen ohjaajien toimesta. Toiminnassa tutustutaan useisiin taiteenaloihin leikkien ja harjoitteiden kautta ja niissä noudatetaan nuoriseurojen arvoja: yhteisöllisyys, osallisuus ja yhdenvertaisuus. Luova lava –toiminta huipentuu Hetki taiteilijana esitykseen, jossa lasten yhdessä suunnittelema ja valmistama esitys tuodaan näyttämölle.