Luova lava -päiväleirit ovat täynnä tanssia, teatteria, musiikkia, kädentaitoja ja ulkoilua!

Oletko kiinnostunut esiintymisestä? Houkutteleeko näytteleminen, sirkus, tanssi tai musiikki? Luova lava -leireille voi tulla kokeilemaan erilaisia esiintymisen tapoja ilman aikaisempaa kokemusta!
Päiväleirillä yhteisen esityksen suunnittelun ja harjoittelun lisäksi kokeillaan improvisaatiota, sirkustemppuja sekä leikitään, ulkoillaan, tehdään taidetta, tanssitaan ja tutustutaan uusiin ystäviin.
Leiriviikkojen päätteeksi järjestetään Hetki Taiteilijana -konsertti, jossa jokainen leiriläinen pääsee esiintymään yleisön edessä!
Luova lava –päiväleireille ovat tervetulleita kaikki 8–11-vuotiaat lapset. Lisäksi kesällä 2025 järjestetään kaksi nuorten leiriä 11–14-vuotiaille. Luova lava –leireillä pidetään hauskaa ja opitaan yhdessä eri taiteenaloista, erityisesti tanssista, teatterista ja musiikista. Luova lava -leirien keskiössä on lasten oma luovuus. Toiminnassa tutustutaan useisiin taiteenaloihin leikkien ja harjoitteiden kautta ja niissä noudatetaan nuorisoseurojen arvojajoita ovat yhteisöllisyys, osallisuus, yhdenvertaisuus ja moninaisuus. Mukaan leireille voi tulla matalalla kynnyksellä, sillä aikaisempaa kokemusta taiteen harrastamisesta ei tarvitse olla!

Luova lava –leireillä lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan luovaa toimintaa turvallisessa ympäristössä ja innostavassa ohjauksessa! Ohjaajina leireillä toimivat kulttuuri- ja kasvatusalan ammattilaiset sekä alan opiskelijat. Vuosittain Luova lava -toimintaan valitaan teema, joka vuonna 2025 on Tarujen taikaa, satujen saloja. Teema on poimittu kesän 2024 leiriläisten palautteista. 

Leirien aikana lapset ja nuoret pääsevät yhdessä ohjaajien kanssa suunnittelemaan ja valmistelemaan Hetki taiteilijana –esityksen, jotka esitetään leiriviikon päätteeksi. Kesän 2025 kahden ensimmäisen leiriviikon Hetki Taiteilijana -esitykset pidetään Linnanmäen Peacock-teatterissa. Esityksiin ovat tervetulleita myös leiriläisten perheet. Hetki taitelijana -esityksessä jokaisella leirille osallistuneella on mahdollisuus päästä kokeilemaan esiintymistä yhdessä muiden kanssa sekä saada onnistumisen kokemuksia!

Kesän 2025 Luova lava -leirien ilmoittautuminen alkaa 05.02.2025 Nuorisoseurojen PuodissaLeirit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tarkemmat tiedot leireistä löydät Nuorisoseurojen Puodista. 



2.-6.6.2025

Haagan lämpiö

Pihlajamäen nuorisotalo

Kannelmäen nuorisotalo

Munkkivuoren nuorisotalo

Laajasalon nuorisotalo

Kalasatama, Oranssi ry:n kulttuurikeskus

Ruoholahden nuorisotalo

Konalan asukastila

Suvilahti NUORTEN leiri, Eskus (myyntiin 4.3.)

9.-13.6.2025

Haagan lämpiö

Pihlajamäen nuorisotalo

Kannelmäen nuorisotalo

Munkkivuoren nuorisotalo

Laajasalon nuorisotalo

Kalasatama, Oranssi ry:n kulttuurikeskus

Ruoholahden nuorisotalo

Konalan asukastila

Suvilahti NUORTEN leiri, Eskus (myyntiin 4.3.)


16.-19.6.2024 (juhannusviikko)

Munkkivuoren nuorisotalo

Ruoholahden nuorisotalo





Lisätiedot: 

Judit Kemppilä 

judit.kemppila@nuorisoseurat.fi

050 4393841

Luova lava -toiminnan tavoitteet

Tekemisen riemu  

Toiminta on iloista
ja hauskaa
.
Osallistujilla on mahdollisuus ylittää itsensä ja kokea onnistumisen iloa
.
Toiminnasta saa uusia taitoja, joista on hyötyä läpi elämän, kuten esiintymis-taidon harjoittelu

 Yhteisöllisyys   

Lapset ja nuoret ovat
osa suurempaa monikulttuurista yhteisöä
.
Toiminta on kaikille avointa ja tasa-arvoista

 Osallisuus 

Lapset ja nuoret
ideoivat ja toteuttavat toimintaa itse
.
Osallistujat oppivat ja saavat uusi kokemuksia itse tekemällä
.
Laadukasta, kasvattavaa toimintaa 
.
Osaavat ohjaajat tukevat lasten kasvua ja luovat turvallisen ilmapiirin
.
Toiminnassa toteutuu Nuorisoseurojen  kasvatusnäkemys